perjantai 15. maaliskuuta 2024

Asiaa lääkkeistä.

 


Meillä oli ilo saada Vuoksenniskan apteekista vieraaksemme Mari Puurula kertomaan  lääkkeistä.  Hän toi meille myös niistä luettavaa mukanaan. Oli kiinnostava marttailta, meitä oli 18 paikalla, kahvit keitti Eira ja Airi. Aika meni ihan siivillä niin kiinnostava oli aihe ja kysymyksiä tuli paljon. Opimme myös lääkkeiden käytöstä ja niiden yhteensopimisesta.   Eira oli neulonut upeat sienisukat jotka annoimme Marille kiitokseksi . Kiitos kaikille mukavasta illasta. 

maanantai 12. helmikuuta 2024

Rauhan historiaa

          

                                                                                                                                                          

 29.1 meillä oli ilo saada Lauri Pietiläinen kertomaan meille Rauhan ja Tiuruniemen historiasta. Olipa taas mielenkiintoinen ilta, meitä oli kaikkiaan 19 paikalla. Kahvit tarjoili Mervi ja uusi marttamme Ritva. Kiitos  mukavasta illasta. 


keskiviikko 17. tammikuuta 2024

Vuoden ensimmäinen kokoontuminen.



15.1 aloitimme kevään marttailun toiminnan suunnittelulla. Hallitus oli jo käsitelty aihetta joten jonkinlainen runko oli jo valmiina. Saatiinhan me kalenteri täyteen yhtä iltaa lukuunottamata. Ihan hyvältä näytti, tästä se vuosi lähtee hyvässä seurassa. Mitä hienointa meille tuli kolme uutta Marttaa! Tervetuloa Vuoksenniskan Marttojen porukkaan! Kiitos kaikille kivasta illasta. 


maanantai 18. joulukuuta 2023

Joululounas ja myyjäiset.

 


Vuoksenniskan Martat olivat joululounaalla yhdessä Imatran Reumayhdistyksen kanssa hotelli Patruunassa. Ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Puheenjohtajalle Martat antoivat todella kauniin kukkakimpun, kiitos! 

Seuraavana päivänä aloitimme jo Tilauspiirakoiden paiston,  niissä meni kuusi päivää ja vielä sen jälkeen teimme myyjäispiirakat yhteensä 1000 kpl. 

Myyjäiset oli 15.12 ja niihin sitten lopetimme syyskauden.

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta martoille! Kiitos tästä vuodesta on hienoa olla martta. 


Kuntomartta!

 

Leinikan Marja on vetänyt meidän martoille kerran viikossa Kuntosali- piiriä. On kiva tuttujen kanssa kuntoilla ja samalla parantaa maailmaa ja ihan oikeasti meillä on hauskaa! Suuret kiitokset meiltä Marjalle, olet ihan mahtava!! Kyllä kuntokin on kohentunut ja ilman tätä varmasti huonontunut. Kiitos Marja! 

sunnuntai 26. marraskuuta 2023

Vuoksenniskan Marttojen 90v. juhla.

 



19.11 Vietimme yhdistyksemme 90 vuotta kestänyttä taivalta kotoisesti omalla väellä, valitettavasti osa oli sairastunut eikä päässyt kanssamme juhlimaan.  
Puheenjohtaja toivotti vieraat tervetulleeksi jonka jälkeen lauloimme Marttalaulun ja kohotimme maljan Vuoksenniskan Marttojen onneksi. Eira oli lisännyt historiikkiin 10 vuoden tapahtumat ja kertoi meille koosteen marttamatkastamme. Sittenhän oli jo aika siirtyä nauttimaan 7 sortin kahvipöydän antimista, kahvin osalta oli pöytiin tarjoilu minun ja Lea toimesta. On hienoa olla Vuoksenniskan Martta, mikä joukko ihania marttoja ja ystäviä!  Kiitos teille kaikille!
Seuraavana päivänä pidimme rääppiäiset johon olimme kutsuneet entisiä jäseniämme, Imatran Reumayhdistyksen ja Räikkölän Martat. 

Juhlat teimme talkoilla, minä laitoin tilan kuntoon ja ostin tarvikkeet. Hellevi ja Airi leipoi piirakat, Irma teki pullagranssin, Eira ässät, Marja ja Sirkka kuivat kakut, Tuula Gluteenittoman, lakkatäytekakun Eeva ja minä Marjan keräämistä lakoista joita jäi niin paljon että Eeva keitti lopuista hilloa myyjäisiimme. Kiitos talkoolaiset!


maanantai 30. lokakuuta 2023

Eiran visailuilta.



Lokakuun Marttaillassa suunniteltiin ensi kuun 90-vuotis juhlien tarjottavia.

Sitten Eira oli tehnyt perinteisen kesäretki kisan. Aiheena oli käsityö tarvikkeet. Kysymyksiä oli 30. Joukkueissa oli 2 Marttaa ja joukkueita oli 6.
Kisan voittivat Sisko ja Marja. Palkintoina oli ihanat pikkuiset  Enkelisakset.
Illan esiintyjälle yleensä annetaan palkkioksi sukat. Nyt Eira toikin sukat seuraavalle seuramme ulkopuoliselle luennoitsijalle.
Emäntänä oli  Irma.